Synnytyskertomus
Hän on täällä! oikeasti elävänä luonamme. Kaunis tyttäremme syntyi parisen viikkoa sitten. Miten onnellinen ihminen voi ollakaan. Vauva on ihan huippu tyyppi jo nyt. Ajattelin tässä kirjoitella synnytyskertomustani, voin sitten joskus muistella tapahtumaa kun sen kirjoittaa tuoreesta muistista. Joten:
Olimme alusta asti tienneet, että synnytys käynnistetään mikäli niin haluamme. Lopullinen päivämäärä selvisi melko lailla loppumetreillä. Olin itsekin sitä mieltä, että mahdollisimman pitkään vauva saa olla mahassa kasvamassa, kunhan vaan itse henkisesti jaksan. Lopussa kävimme lääkärin luona noin kerta viikkoon ja viimeisimmillä kerroilla sovittiin, että koitetaan laittaa käynnistämiseen ballonki.
Niinpä eräänä aamupäivänä menimme sairaalalla lääkärille ajatuksena, että tänään käynnistetään ballongilla ja niinhän kaikki lähtikin rullaamaan. Jännitin hieman ballongin laittoa....sattuukohan paljon, mutta koko homma ei tuntunut missään! jes. Lähdimme kotiin odottelemaan ballongin tippumista ja jo noin 20minuuttia laiton jälkeen tuli eka supistus. Siitä eteenpäin niitä tuli noin 10-15 minuutin välein pitkin päivää. Eivät olleet mitään mahottomia kestää. Kävimme päivän mittaan pari kertaa kävelemässä lyhyen matkan, jotta saataisin hommaa etenemään. Iltaa kohden kuitenkin supistukset laantuivat ja koin pinetä pettymysta, että eikö homma tästä etenekään...
Illan mittaan vauva oli mahassa tosi aktiivinen, potki ja vääntyili oikein kunnolla tuntien ajan. Olin jo huolissani, että onko kaikki hyvin kun hän noin paljon myllää...Illalla olimme käymässä nukkumaan klo 22.00 aikoihin ja kävin viimeisen kerran vessassa ja kappas, ballonki tippui! Soitin synnärille, että tarviiko jo tulla, mutta sain ohjeeksi mennä paikan päälle heti aamulla. Nukuimme yömme joten kuten ja aamulla lähdimme sairaalle noin seitsemän aikaan. Pääsin heti käyrille ja sen jälkeen lääkäri ilmoitti, että eikun saliin ja tippa käteen. Nyt alkoi jännittää, tiesin, että tänään vauva kyllä syntyy.
Saimme mukavan kätilön, joka antoi minulle sairaalan vaatteet ja siirryimme synnytyssaliin. Tippa käteen ja sitten alettiin odotella tapahtumia. Klo 8-10 välillä tuli muutamia supistuksia, pikkuhiljaa voimistuen. Sovimme miehen kanssa, että hän käy syömässä kymmenen jälkeen ennenkuin synnytys todella lähtee käyntiin. Hei kun hän lähti alkoi supistukset olemaan napakoita. Pyysin lääkettä kätilöltä, ekaksi lääkettä suun kautta, mutta eipä auttanut. Supistukset alkoivat olla piinaa. Sitten pyysin kokeilla ilokaasua. Se oli todella "kolmen kaljan känni". Alkuun auttoi, mutta lopulta sai minut yrjön partaalle. Mieskin kokeili kerran, meni aivan pökerryksiin :D
Ennen yhtätoista menin vielä viimeisen kerran käymään vessassa, kun nousin ja lähdin takaisin kohti sänkyä lorisi vedet housuun. Hassu tunne. Lämmintä nestettä valui kuin olisi kussut housuun. Tämän jälkeen olin todella kipeä. Supistukset tulivat peräperään ja ne olivat kipeitä. Menin sellaiseen omaan kipukuplaan, enkä voinut kuin inistä omaa ininääni. Pyysin epiduraalia tai jotain. Kätilö katsoi tilanteen ja olin jo 6cm auki. Sanoi, että laitetaan minispinaali. Pian lääkäri tulikin paikalle, mutta se spinaalin laittaminen olikin vaikeaa. Nikamaväleihini oli vaikea päästä. Kärsin kovista suistuksista ja niiden välissä olin neulatyyny lääkärille. Sitkeästi yritti laittaa spinaalia, viimein sai jotain pistettyä ja vähän puutui paikat, huh. Sen jälkeen pystyin taas puhumaan. Puudute vei pahimman terävyyden supistuksilta. Ne supistukset olivat kyllä kipeitä. Sattui aivan mielettömästi. Supsituksien aikana parasta oli kun mies silitti minua ja minä keskityin hengittämiseen. Se auttoi kestämään.
Sitten odoteltiin vain, pikkuhiljaa aloin tuntemaan pientä ponnistamisen tarvetta peräpäässä. SItten kerran tuikkasi sen verran, että tiesin,että seuraavalla kerralla pakko alkaa ponnistaa. Pyysin miestä kutsumaan kätilön. Ja sen jälkeen aloimme ponnistaa. Halusin jälleen kerran ponnistaa vsemmalla kyljelläni. Se on ehdottomasti mulle luontaisin asento. Kätilö asettu asemiin ja sanoi, että "täällähän näkyy jo tukkaa, ja sitä on reippaasti". Ajattelin, että hitto, pää on jo tulossa! Joten päätin, että ponnistan muutaman kerran koko voimallani niin saan lapsen synnytytettyä. Niinpä seuraavan 8 minuutin aikana taisin ponnistaa 4 kertaa ja vauva syntyi! Mikä fiilis. Sattui melkoisen paljon, mutta heti kun vauva oli ulkona niin kyllä helpotti. Sain vauvan heti syliini ja itkimme onnesta. Huippu fiilis ja vauva tuntui heti niin meidän näköiselta.
Mies leikkasin napanuoran, tyttö mitattiin ja punnittiin ja sitten saimme olla rauhassa synnytyssalissa ihmettelemässä. Voin synnytyksen jälkeen heti hyvin. Pääsin pian kävellen suihkuun ja sain puhtaat vaatteet päälle. SIitä sitten pikkuhiljaa siirryimme osastolle, jossa sain yhden hengen huoneen. Mitä luksusta! Kokemuksena käynnistys jäi mieleen kivuliaana, mutta kiitos puudutteen sen kesti. Ja onneksi kaikki eteni todella nopeasti niin sen kivunkin kesti. Ja palkinto oli paras.
Olimme alusta asti tienneet, että synnytys käynnistetään mikäli niin haluamme. Lopullinen päivämäärä selvisi melko lailla loppumetreillä. Olin itsekin sitä mieltä, että mahdollisimman pitkään vauva saa olla mahassa kasvamassa, kunhan vaan itse henkisesti jaksan. Lopussa kävimme lääkärin luona noin kerta viikkoon ja viimeisimmillä kerroilla sovittiin, että koitetaan laittaa käynnistämiseen ballonki.
Niinpä eräänä aamupäivänä menimme sairaalalla lääkärille ajatuksena, että tänään käynnistetään ballongilla ja niinhän kaikki lähtikin rullaamaan. Jännitin hieman ballongin laittoa....sattuukohan paljon, mutta koko homma ei tuntunut missään! jes. Lähdimme kotiin odottelemaan ballongin tippumista ja jo noin 20minuuttia laiton jälkeen tuli eka supistus. Siitä eteenpäin niitä tuli noin 10-15 minuutin välein pitkin päivää. Eivät olleet mitään mahottomia kestää. Kävimme päivän mittaan pari kertaa kävelemässä lyhyen matkan, jotta saataisin hommaa etenemään. Iltaa kohden kuitenkin supistukset laantuivat ja koin pinetä pettymysta, että eikö homma tästä etenekään...
Illan mittaan vauva oli mahassa tosi aktiivinen, potki ja vääntyili oikein kunnolla tuntien ajan. Olin jo huolissani, että onko kaikki hyvin kun hän noin paljon myllää...Illalla olimme käymässä nukkumaan klo 22.00 aikoihin ja kävin viimeisen kerran vessassa ja kappas, ballonki tippui! Soitin synnärille, että tarviiko jo tulla, mutta sain ohjeeksi mennä paikan päälle heti aamulla. Nukuimme yömme joten kuten ja aamulla lähdimme sairaalle noin seitsemän aikaan. Pääsin heti käyrille ja sen jälkeen lääkäri ilmoitti, että eikun saliin ja tippa käteen. Nyt alkoi jännittää, tiesin, että tänään vauva kyllä syntyy.
Saimme mukavan kätilön, joka antoi minulle sairaalan vaatteet ja siirryimme synnytyssaliin. Tippa käteen ja sitten alettiin odotella tapahtumia. Klo 8-10 välillä tuli muutamia supistuksia, pikkuhiljaa voimistuen. Sovimme miehen kanssa, että hän käy syömässä kymmenen jälkeen ennenkuin synnytys todella lähtee käyntiin. Hei kun hän lähti alkoi supistukset olemaan napakoita. Pyysin lääkettä kätilöltä, ekaksi lääkettä suun kautta, mutta eipä auttanut. Supistukset alkoivat olla piinaa. Sitten pyysin kokeilla ilokaasua. Se oli todella "kolmen kaljan känni". Alkuun auttoi, mutta lopulta sai minut yrjön partaalle. Mieskin kokeili kerran, meni aivan pökerryksiin :D
Ennen yhtätoista menin vielä viimeisen kerran käymään vessassa, kun nousin ja lähdin takaisin kohti sänkyä lorisi vedet housuun. Hassu tunne. Lämmintä nestettä valui kuin olisi kussut housuun. Tämän jälkeen olin todella kipeä. Supistukset tulivat peräperään ja ne olivat kipeitä. Menin sellaiseen omaan kipukuplaan, enkä voinut kuin inistä omaa ininääni. Pyysin epiduraalia tai jotain. Kätilö katsoi tilanteen ja olin jo 6cm auki. Sanoi, että laitetaan minispinaali. Pian lääkäri tulikin paikalle, mutta se spinaalin laittaminen olikin vaikeaa. Nikamaväleihini oli vaikea päästä. Kärsin kovista suistuksista ja niiden välissä olin neulatyyny lääkärille. Sitkeästi yritti laittaa spinaalia, viimein sai jotain pistettyä ja vähän puutui paikat, huh. Sen jälkeen pystyin taas puhumaan. Puudute vei pahimman terävyyden supistuksilta. Ne supistukset olivat kyllä kipeitä. Sattui aivan mielettömästi. Supsituksien aikana parasta oli kun mies silitti minua ja minä keskityin hengittämiseen. Se auttoi kestämään.
Sitten odoteltiin vain, pikkuhiljaa aloin tuntemaan pientä ponnistamisen tarvetta peräpäässä. SItten kerran tuikkasi sen verran, että tiesin,että seuraavalla kerralla pakko alkaa ponnistaa. Pyysin miestä kutsumaan kätilön. Ja sen jälkeen aloimme ponnistaa. Halusin jälleen kerran ponnistaa vsemmalla kyljelläni. Se on ehdottomasti mulle luontaisin asento. Kätilö asettu asemiin ja sanoi, että "täällähän näkyy jo tukkaa, ja sitä on reippaasti". Ajattelin, että hitto, pää on jo tulossa! Joten päätin, että ponnistan muutaman kerran koko voimallani niin saan lapsen synnytytettyä. Niinpä seuraavan 8 minuutin aikana taisin ponnistaa 4 kertaa ja vauva syntyi! Mikä fiilis. Sattui melkoisen paljon, mutta heti kun vauva oli ulkona niin kyllä helpotti. Sain vauvan heti syliini ja itkimme onnesta. Huippu fiilis ja vauva tuntui heti niin meidän näköiselta.
Mies leikkasin napanuoran, tyttö mitattiin ja punnittiin ja sitten saimme olla rauhassa synnytyssalissa ihmettelemässä. Voin synnytyksen jälkeen heti hyvin. Pääsin pian kävellen suihkuun ja sain puhtaat vaatteet päälle. SIitä sitten pikkuhiljaa siirryimme osastolle, jossa sain yhden hengen huoneen. Mitä luksusta! Kokemuksena käynnistys jäi mieleen kivuliaana, mutta kiitos puudutteen sen kesti. Ja onneksi kaikki eteni todella nopeasti niin sen kivunkin kesti. Ja palkinto oli paras.
Kommentit
Lähetä kommentti